Santa Maria Suomi Foodservice
Pakkauksia Santa Marian Aasia-tuoteryhmässä.

Pakkaukset

Pakkauksen on tarkoitus suojata tuotetta ja samalla sen ympäristövaikutuksen on oltava mahdollisimman vähäinen.

Pakkaus on tärkeässä roolissa, jotta saisit tuotteen sellaisena kuin me sen suunnittelimme ja sinä halusit. Pakkaus suojelee tuotetta tuotannon eri vaiheissa, kuljetuksessa, kaupassa ja sinun keittiössäsi, ja samalla se säilyttää tuotteen tuoreena mahdollisimman pitkään. Siten pakkaus voi myös vaikuttaa ruokahävikin vähentämiseen. Haluamme myös, että pakkauksen ympäristövaikutus on mahdollisimman pieni.

Pakkaussuunnittelussa otamme huomioon ruokahävikin vähentämisen pakkauksen avulla ja sen, miten pakkaus itsessään vaikuttaa ympäristöön.

Pakkauksen vaikutus ruokahävikin vähentämiseen 

Kun mietimme, miten pakkauksen avulla voisi vähentää ruokahävikkiä, tärkeitä näkökohtia ovat pakkauksen koko, pakkauksen helppokäyttöisyys ja -tyhjennettävyys sekä pakkauksen tuotteelle antama paras mahdollinen suoja. Haluamme myös varmistaa, että pakkauskokomme ovat niin pieniä, että niistä syntyy sinulle vähemmän jätettä.

Yhteistyötä ruokahävikin vähentämiseksi 

Kehitämme jatkuvasti keinoja ruokahävikin pienentämiseksi, ja siksi olemme mukana Ruotsin innovaatioviranomaisen VINNOVAn rahoittamassa kaksivuotisessa projektissa, jonka aiheena on ruokahävikin vähentäminen pakkausten avulla. Projektin aikana perehdytään hävikkiin ja vähentämiskeinoihin koko arvoketjussa elintarviketuottajasta alkaen ja kehitetään innovatiivisia pakkausratkaisuja hävikin vähentämiseksi. Osallistujia on koko arvoketjusta: materiaali- ja pakkaustuottajia, elintarviketuottajia, supermarketteja, viranomaisia, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja, kierrätysyrityksiä ja Konsumentföreningen Stockholm.

Pakkausten ympäristövaikutukset

Itse pakkauksen ympäristövaikutusten kannalta tärkeitä tekijöitä ovat pakkauksen paino, materiaalit, kierrätettävyys ja materiaalien vaarattomuus.

Vähemmän pakkausmateriaalia 

Pyrimme jatkuvasti parantamaan pakkaustemme resurssitehokkuutta ja vähentämään pakkausmateriaalin määrää tinkimättä kuitenkaan toimivuudesta. Olemme jo vähentäneet Ruotsissa tuotettujen tortillojen pakkausmateriaalien määrää yhdellätoista prosentilla vuodesta 2013 lähtien, ja alumiinin käyttöä olemme karsineet vaihtamalla dippikastikkeiden suojakalvon alumiinikalvosta metalloituun muovikalvoon.

Helposti kierrätettävät pakkaukset

Pyrimme myös tekemään tyhjän pakkauksen kierrättämisen sinulle mahdollisimman helpoksi. Teemme parhaamme, jotta pakkaus olisi helppo lajitella ja eri materiaalit kuten muovi ja lasi kätevä erotella toisistaan. Haluamme myös välttää ei-toivottujen aineiden käyttöä pakkausmateriaaleissa. Tuotteissamme ei esimerkiksi saa esiintyä bisfenoli A:ta enää vuoden 2016 jälkeen. Suurimmassa osassa pakkauksistamme tämä tavoite on jo saavutettu.

Oy Paulig Finland Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81