Santa Maria Suomi Foodservice

Mausta proteiinit rohkeasti

Lihan, kalan tai kasviproteiinien maustamisessa ei tarvitse noudattaa perinteisiä sääntöjä. Mausta ne rohkeasti, jotta pääset nauttimaan uudenlaisista ruokaelämyksistä.

Usein ajatellaan, että tietyt mausteet sopivat tiettyjen proteiinien pariksi. Perinteisiä sääntöjä ei kuitenkaan tarvitse noudattaa. Lihan, kanan ja kalan voi maustaa oman maun mukaan hyvinkin ennakkoluulottomasti. Lopputulos on kiinni siitä, mikä maistuu parhaalta omassa suussasi.

Proteiinien maustamisessa kannattaa siis olla rohkea. Samat mausteet sopivat monesti niin lihalle kuin kalalle. Esimerkiksi tyypillisesti liharuokiin yhdistetyt tähtianis ja kardemumma sopivat erinomaisesti myös kalaruokien maustamiseen. Liharuokiin puolestaan sopivat muun muassa korianteri tai tilli, jotka mielletään usein kalaruokien mausteiksi.

Anna mausteiden imeytyä

Liharuokien maustaminen on helppoa, jos haluat ainoastaan korostaa raaka-aineen omaa makua. Joskus laadukas raaka-aine kaipaavat seurakseen vain ripauksen suolaa. Jos kuitenkin valmistat esimerkiksi lihapataa tai texmex-herkkuja, ota käyttöösi koko maustekavalkadi. Myös broilerin mieto maku muuttuu maustamalla moneksi, joten se on loistava arkiruoan raaka-aine. Kokeile broilerin kanssa esimerkiksi meksikolaishenkisesti chiliä tai itämaisesti inkivääriä ja korianteria.

Monet mausteet, kuten suolan, voi lisätä proteiinin pintaan oman maun mukaisesti. Jotta maustaminen onnistuu parhaiten, kannattaa kuitenkin muistaa muutama perussääntö: Kokonaiset mausteet, kuten pippurit, neilikka tai laakerinlehdet kannattaa laittaa pitkään haudutettaviin ruokaan valmistamisen alussa, jotta ne ehtivät imeytyä ruokaan. Imeytymisaika riippuu siitä, mitä ruokaa valmistat. Esimerkiksi lyhyen kypsennyksen vaativissa ruoissa se on noin 15 minuuttia, kun taas kylmissä ruoissa mausteet saavat imeytyä muutamia tunteja. Tuoreet yrtit puolestaan kannattaa lisätä proteiinin ruskistettuun pintaan vasta lopuksi, jotta niiden hennot lehdet eivät pala pannulla tai uunissa.

Kunnioita raaka-aineen luonnetta

Mausteet antavat proteiineille makua, tuoksua ja väriä. Siksi niitä kannattaa käyttää tarpeeksi. Proteiinien maustamisessa kannattaa kuitenkin huomioida raaka-aineen laatu.

Muista, että aina ei tarvitse maustaa voimakkaasti. Huomioi mausteen vahvuus ja määrä etenkin silloin, kun valmistamasi raaka-aine on itsessään hienostunut, kuten kampasimpukka tai karitsa. Tällöin maustetta kannattaa lisätä harkitummin, jotta raaka-aineen oma, arvokas maku ei peity. Esimerkiksi kampasimpukan mausteiksi riittävät pelkästään suola ja pippuri.

Sen sijaan kasvipohjaiset proteiinit, kuten nyhtökaura, vaativat aina seurakseen mausteita, jotta niiden maku tule esiin. Jotta nyhtökaura maistuu suussa hyvältä, se tarvitsee rasvaa, makeutta ja happoa. Se kannattaa siksi paistaa rasvassa tai yrttiöljyssä sekä maustaa tomaattipyreellä ja oman maun mukaisella mausteseoksella tai helppokäyttöisellä Santa Marian Paste-maustetahnalla.

Muista nämä:

  • Riko rohkeasti perinteisiä sääntöjä: kaikki mausteet sopivat kaikkeen.
  • Muista, että kaikkia raaka-aineita ei aina tarvitse maustaa voimakkaasti.
  • Satsaa kasviproteiinien maustamiseen, jotta saat niihin tarpeeksi makua.

Lue lisää:

https://www.santamariaworld.com/fi/reseptit/

Oy Paulig Finland Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81