Santa Maria Suomi Foodservice
Öljypalmun hedelmiä.

Palmuöljy

Terveyden kannalta palmuöljy on monia muita öljyjä huonompi vaihtoehto, koska se sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvoja. Tavoitteenamme onkin korvata palmuöljy terveellisemmillä vaihtoehdoilla koko tuotevalikoimassamme vuoden 2015 loppuun mennessä.

Palmuöljy korvataan auringonkukka- ja/tai rapsiöljyllä, jotka sisältävät huomattavasti enemmän terveellisiä tyydyttymättömiä rasvahappoja kuin palmuöljy. Näistä jompaakumpaa tai molempia käytetään esimerkiksi Santa Marian Taco Shells- ja Taco Tubs -tuotteissa, tortillalastuissa, nachoissa ja tortilloissa huolellisesti kehitettynä sekoituksena, jolla varmistetaan maun, rapeuden ja säilyvyyden pysyminen yhtä hyvinä kuin ennenkin. Lisäksi joidenkin tuotteiden rasvapitoisuus on laskenut.

Santa Marian panostus palmuöljyn kestävään tuotantoon alkoi jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Vuodesta 2009 lähtien olemme käyttäneet vain RSPO-sertifioitua (Roundtable on Sustainable Palm Oil) palmuöljyä, ensin sertifikaattien muodossa mutta myöhemmin ensisijaisesti erotettuna öljynä, mitä tietysti jatkamme vuoden 2015 loppuun saakka, jolloin korvaamme palmuöljyn terveellisemmillä öljyillä tuotteissamme.

Santa Maria Finland Oy ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00981 Helsinki