Tietoa verkkosivustosta
Hyväksyntä
Santa Maria pyytää hyväksynnän asiakkaalta ennen kuin aloittaa tämän henkilötietojen käsittelyn silloin, kun sitä vaaditaan tai sitä voidaan soveltaa. Asiakas voi antaa hyväksyntänsä allekirjoittamalla esimerkiksi Facebook-yhteyden tai Santa Marian oman rekisteröintiliittymän.
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa antamansa hyväksyntä. Silloin Santa Maria ei käsittele asiakkaan muita henkilötietoja tai päivitä aikaisemmin annettuja henkilötietoja, mikäli henkilötietojen käsittely vaatii asiakkaan hyväksyntää.
Turvallisuus
Santa Marialle uskottuja henkilötietoja käsitellään luotettavalla tavalla. Tietoihin pääsee vain rajoitettu määrä henkilöitä, joilla on siihen erityisvaltuutus, ja tiedot on suojattu sekä tunkeutumista että tuhoamista vastaan.
Henkilötietoja ei luovuteta millekään Santa Marian ulkopuoliselle taholle.
Tietoa evästeistä
Evästeitä käytetään verkkosivuston toiminnan optimointiin ja sen mukauttamiseen käyttäjän toiveiden mukaan. Verkkosivuston toimivuus edellyttää siten evästeiden käyttämistä tietyssä määrin, esimerkiksi istunnon ylläpitämiseksi.
Henkilötietojen suojaus
Henkilötietolain tarkoituksena on suojata ihmisten yksityisyyttä henkilötietojen käsittelyssä. Laki koskee henkilötietojen käsittelyä koko yhteiskunnassa ja niin viranomaisten, yritysten kuin yksittäisten kansalaistenkin toiminnassa.
Henkilötietosi ovat aina suojattuna. Santa Maria AB huolehtii yksityisyydestäsi. Meille uskottujen tietojen suojaaminen on toiminnassamme aina etusijalla, ja me noudatamme luonnollisesti kaikkia lakeja ja määräyksiä, joita esimerkiksi henkilötietolaki ja pankkisalaisuudesta annetut määräykset asettavat henkilöiden yksityisyyden suojaamisesta. Tietoihisi pääsee vain rajoitettu määrä henkilöitä, joilla on siihen erityisvaltuutus.
Tietojen avulla Santa Maria AB voi tehdä henkilökohtaisempia tarjouksia ja palvella sinua paremmin esimerkiksi mainoksen keinoin ja muilla tavoilla.
Sinulla on luonnollisesti oikeus saada tietoosi, mitä tietoja Santa Marialla sinusta on, sekä pyytää näiden tietojen poistamista tai muuttamista, mikäli ne osoittautuvat virheellisiksi tai puutteellisiksi. Voit pyytää myös, ettei tietojasi käsitellä tai käytetä suoramarkkinointiin.
Sovellettava lainkohta: HeTil - Henkilötietolaki 523/1999
Henkilötietojen käsittely
Santa Maria AB huolehtii ihmisten yksityisyydestä.
Kaikkien rekisteröityneiden käyttäjien tulee voida antaa henkilötietojaan Santa Marialle turvallisin mielin. Santa Maria noudattaa yksityisyyden suojaamisesta annettuja lakeja.
Santa Maria käsittelee henkilötietoja vain erityisiin ja nimenomaisesti ilmoitettuihin tarkoituksiin. Tietoja käytetään esimerkiksi mainoksen keinoin ja muilla tavoilla parempien ja henkilökohtaisempien tarjousten ja palveluiden tuottamiseen.
Kommentointipolitiikka
Kaikilla sivustolla kävijöillä on mahdollisuus reseptien kommentointiin. Kommentointi edellyttää rekisteröitymistä sivuston käyttäjäksi.
Santa Maria AB pidättää oikeuden poistaa harkintansa mukaan kommentit, joita se pitää asiattomana tai loukkaavana, ei-toivottua roskapostia tai muiden toimintaa markkinoivaa materiaalia sisältävänä, lainvastaisena tai aihealueen ulkopuolisena.
Tuotemerkit ja tekijänoikeudet
Copyright© Santa Maria AB. Yksinoikeudella. Kaikki tekstejä, kuvia, ääniä ja ohjelmia sekä muuta julkaistavaa materiaalia koskevat tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat Santa Maria AB:lle.
Sivuston valikoituja osia saa kopioida tulostamalla, kovalevylle tallentamalla sekä toisille lähettämällä tai linkittämällä, mutta vain tiedottavassa tarkoituksessa ja edellä annetulla copyright-ilmoituksella varustettuna.
Verkkosivustolta kopioitua tai tallennettua tietoa ei saa myydä tai jakaa liiketoimintatarkoituksissa, muokata tai kopioida toiseen asiakirjaan tai julkaisuun sähköisessä muodossa tai paperikopiona, sijoittaa toiseen kaupalliseen verkkosivustoon tai linkittää takaisin Santa Marian sivustolle ilman Santa Maria AB:ta saatua lupaa. Mitään muita oikeuksia ei myönnetä. Kaikki verkkosivustolla esiintyvät tuotemerkit ovat Santa Marian omaisuutta. Kotisivulla esiintyviä tuotemerkkejä ei saa käyttää ilman erityisesti saatua lupaa.