Intialainen keittiö
Lähde matkalle intialaiseen maustemaailmaan. Se on täynnä värejä, tuoksuja ja makuja.
Aterioilla on suuri merkitys intialaisessa perhe-elämässä, ja ruuanlaittoon käytetään paljon aikaa. Keittiöissä valmistetaan erilaisia ateriakastikkeita, daag, keitetään chutneyta, tehdään kotitekoisia säilykkeitä ja sekoitetaan omia masala-mausteseoksia.

Intialainen ruokaperinne on hyvin erilainen maan eri osissa. Erot johtuvat ilmastosta, historiasta ja uskonnosta. Esimerkiksi useimmat hindut eivät syö lihaa, ja siksi yli 80 prosenttia Intian väestöstä on kasvissyöjiä.
Pohjois-Intiassa ilmasto on viileä. Maaperä on hedelmällisempää ja vehreämpää kuin monilla muilla alueilla. Sillä kasvatetaan karjaa, viljellään viljaa ja käytetään ruuanlaitossa voita ja kermaa.
Etelämpänä syödään maustetumpaa ruokaa ja käytetään sen valmistukseen paljon hedelmiä ja vihanneksia.
Rannikolla, ennen kaikkea Lounais-Intiassa, syödään paljon kalaa ja äyriäisiä. Siellä käytetään ruuanlaitossa kookosmaitoa maidon ja kerman sijaan.
Yleisesti ottaen intialainen ruoka voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
Tandoori-keittiö
Käytetään ennen kaikkea kaikenlaisten grillattujen ruokien kanssa.

Curry-keittiö
Tunnettu maukkaista pataruuistaan.

Kasviskeittiö
Pääasiallinen suuntaus suuressa osassa
Intiaa.
Yhteistä Intian kaikille ruokakulttuureille on raaka-aineiden yksinkertaisuus ja tyypilliset mausteet. Mausteet ovatkin hyvin pitkälle intialaisen ruuanlaiton perusta.