Talvigrillaus
Ei kai muutama lumikinos estä meitä grillaamasta? Grilliruoka on herkullista aina, vuodenajasta riippumatta.
Lihaa, kalaa ja kasviksia ei todellakaan tarvitse siirtää pannulle tai uuniin vain sen vuoksi, että ilmat viilentyvät. Anna ihanien grillituoksujen leijailla naapurustoon myös talvikauden aikana, sillä grillisesonki ei pääty koskaan!

Valmistelut
Kun ulkona on kylmä, terassinovea ei voi pitää auki eikä tarvikkeita oikein voi käydä hakemassa sitä mukaa kun ne tulevat mieleen. Muutoin lämpö karkaa ulos ja lunta kantautuu sisälle. Grillaukseen kannattaakin valmistautua hyvin ja koota kaikki tarvittavat välineet, mausteet, kastikkeet ja raaka-aineet saman tien esille ja mukaan. Kosteuspyyhkeistä voi olla apua käsien siistimiseen grillauksen aikana.
Grillin pitäminen lämpimänä
Kun ulkona on pakkasta, hiiliä tai brikettejä saatetaan tarvita hieman tavallista enemmän grillin lämpötilan nostamiseksi sopivalle tasolle. Hyvin kylmällä ilmalla on varattava enemmän aikaa grillin esilämmitykseen ennen itse grillauksen aloittamista. Kun lämpötila on noussut, grillaus sujuu tavalliseen tapaan. Muista kuitenkin, että liha jäähtyy nopeasti kun se otettu pois grillistä. Lautaset kannattaa lämmittää uunissa ennen tarjoilua, sillä ulkona ne jäähtyvät nopeasti ilman lämpötilaan.
Huolehdi kehon lämmöstä
Ruokaa odoteltaessa kannattaa tarjoilla jotakin lämmintä juotavaa. Glögi tai kuuma omenamehu sopii talviaikaan hyvin. Grilli lämmittää palelevaa kokkia hieman, mutta pue lämpimästi päälle niin, ettei sinun tarvitse lähteä grilliltä juuri silloin kun ruokia on käännettävä tai ne on otettava grillistä.
Sytytä lamput
Koska hämärä laskeutuu aikaisin, kannattaa varautua hyvään valaistukseen. Varmista, että grillipaikalla on hyvä valaisin grillauksen aikana – varsinkin lihaa grillattaessa on nähtävä, että lihasneste on kirkasta ja hienoa ennen lihan ottamista pois grillistä.

Kertakäyttögrillit
Kertakäyttögrillit eivät varsinaisesti kuulu huippukokkien varusteisiin, mutta talvisille retkille ne sopivat hyvin. Älä sijoita grilliä suoraan lumen päälle, vaan etsi sille paljas, vakaa ja tulenkestävä alusta.
Nestekaasugrillit
Pienien matkakaasupulloilla toimivien nestekaasugrillien sytyttäminen voi olla talvisaikaan hankalaa, koska paine pullon sisällä on liian alhainen. Mikäli mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, kaasupullon voi pistää lämmintä vettä sisältävään ämpäriin.